seniorihaitari

Karstulan kirkossa, eli sama temppeli missä pääsin ripille 47 vuotta takaperin, pidettiin pienimuotoinen musiikkitapahtuma 31,7.2011. Urkujen soittoa ja laulua. Ja niinkuin useimmiten elämässä käy:taas tuli opittua jotain uutta ja se uusi (eikä todellakaan mikään uusi) asia oli se että jos aiotaan esittää laulajan kanssa jotain niin pitää harjoitella yhdessä useampi kerta eikä pelkästään puhelimen välityksellä. No toisella kertaa ollaan viisaita. Onneksi mukana oli Aada, 11 v. Hänen esityksensä oli sitä luokkaa että moni kokenut urkurikaan ei siihen kykene. Rento, rauhallinen ja SUVEREENI. Soitti juuri niinkuin pitikin vaikka harjoituksissa hän yleensä tekee hieman päinvastoin mitä pitäisi. Odotellaan seuraavaa konserttia ja valmistaudutaan siihen hiukan eri tavoin.

Humpin kylällä -(syntymä kyläni)- tuli vietetyksi vajaa neljä vrk Ison miehen leirintäalueella. Muuten yksi Suomen parhaimmista, (terveiset Niemelän Eerolle). Kesän hienoimmat hetket olivat se kun saimme soitella porukalla haitaria veljien kanssa sekä  muistella menneitä ja samalla palata muistoissa lapsuuteen. Jaksaa taas talven yli. Isoveljeni kertoi jutun jonka muistan joskus kuulleeni isältäni.

-Joskun ennen sotia ajettiin rahtia Myllymäen rautatieasemalta Karstulan seudulle. Isäni oli jonkun Humpin talollisen hevosajurina ja matka kun oli pitkä niin reissulla yövyttiin jossakin sopivassa kylässä mikä sattui olemaan sijainniltaan suurinpiirtein puolimatkassa, josta kylä saikin sitten nimensä. Jossakin talossa asui sitten leski lastensa kanssa, ja matkustajien ym kulkureiden majoittaminen oli sopiva lisäansio. Samaan aikaan kun isäni oli talossa yöpynyt siellä yöpyi myös eräs kulkumies joka ilmeisesti oli nauttinut eväät repustansa eikä siis syönyt ja juonut talon antimia. Kun kulkumies sitten aamuvarhaisella oli tiedustellut mitä yösija maksoi, oli emäntä sanonut ettei pelkkä muutaman tunnin nukkuminen mitään maksa. Kulkumies olisi kuitenkin jotain halunnut maksaa mutta emäntä ei mitään tahtonut. Viimein kulkumies oli ilmeisesti heittänyt huumoriksi ja kysynyt: ”voisin vaikka näyttää mulukun” . Emäntä ei kuitenkaan halunnut jostain syystä nähdä joten kulkumies lähti, mutta eteiseen mentyään vielä avasi oven ja kysäisi: ”Jos lapset kuitenkin haluaisivat nähdä”. Emäntä ei kuitenkaa ollut siihenkään suostunut.

Äskeinen ja paljon muita tarinoita tuli kuulluksi lomalla veljien kanssa tarinoidessamme. Lapsena muistan kuulleeni paljon vastaavanlaisia tarinoita isältä, äidiltä ja heidän tuttaviltaan. Olen omalta osaltani yrittänyt periyttää jälkipolvelle näitä vanhan kansan tarinoita, jotka ovat aivan tositarinoita siltä ajalta kun ei ollut vielä Internettiä, puhelinta, televisiota eikä autoja, ja kauppatavarat kuljetettiin hevospelillä 100 km:n päästä kauppoihin. Lapset kuuntelevat hyvin innokkaasti juttuja ja ihmettelevät esimerkiksi sitä miten on voitu tulla toimeen kun ei ole ollut sähköä,tai miten kouluun on voitu lähteä kun ei edes ole kunnon tietä tai edes kouluvaatteita! Kirjoitellaan taas…

Pera